Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Perustuslaki

Perusteltu päätös

Suomen perustuslain 21§:n toisen momentin mukaisesti jokaisella on oikeus saada asiassaan perusteltu päätös silloin kun päätös tehdään tuomioistuimessa tai hallinnossa. Sen sijaan yksityisessä toiminnassa ei minkäänlaista perusteluvelvoitetta ole.

On aika ottaa käyttöön kansalaisuusvala

Suomen ensimmäisen perustuslain vahvistamisesta ja voimaantulosta on tänään kulunut 100 vuotta. Suomesta tuli tasavalta, jossa valta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Miten kauan perustuslain vastaisen hulluuden annetaan jatkua?

Minä haluan lisää opintotukia, vaikka opiskelijoiden saamat etuudet ovat maassamme maailman huippua. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan nyt olen saanut päähäni haluavani myös, että valtio rahoittaa lomailuni kesälomilla, jolloin en opiskele. No ei, huijasin. En halua kumpaakaan näistä asioista. Kannatan aivan toisenlaisia parannuksia opiskelijoiden etuuksiin.

Elinkeinovapaus koskettaa myös turkistarhausta

Norjan päätös kieltää turkistarhaus on nostanut taas vaatimuksen pöydälle täällä Suomessa. Ymmärrän tavoitteen parantaa turkiseläinten hyvinvointia, mutta olen ihmetellyt kun sen johdosta vaaditaan koko elinkeinon kieltämistä.  

Ruuhkamaksut ja perustuslaki

Rinteen hallitusohjelmaan on kirjattu, että säädettäisiin laki, joka mahdollistaa kaupunkiseutujen liikenteen hallintaan tähtäävien ruuhkamaksujen käyttöönoton.

Kirjaus kuulostaa mielenkiintoiselta, olemmehan osa Euroopan unionia, jossa ihmisillä on liikkumisen vapaus. Sisäisiä tulleja ei saa asettaa. Tietullit voisivat olla mahdollisia, jos ne olisivat vaihtoehtoisilla teillä. Autoilija voisi valita maksullisen tien, mutta maksutonkin vaihtoehto olisi. Tällaiset tietullit Suomen oloissa ovat enemmän tai vähemmän utopiaa, kun reitit kaupunkeihin ovat harvalukuiset.

Vaadin mahdollisuuden reiluun vaalitaisteluun EU-vaaleihin!

Olen muuten aivan erinomainen ehdokas Euroopan parlamenttiin. Muualla en tätä sanomaa pysty juuri levittämäänkään, koska olen sellaisella listalla, jonka YLE ja SYL katsovat kuuluvan pois julkisuudesta.  En kuitenkaan ole ehdolla mitenkään "leikisti", vaan jos saan riittävän määrän ääniä, minut ihan "aikuisten oikeasti" valitaan Euroopan parlamenttiin.

Perustuslain muutosehdotuksia

Oikeusministeriö tilasi selvityksen nykyisen perustuslain toimivuudesta ja mahdollisista tarkistamistarpeista.

Uutinen 28.11.2018

Tässä kirjoituksessa on omia muutosesityksiäni.

1) Lex Väyrynen

Perustuslain 28 § 1 momentti säätää, että kansanedustajan toimi keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä.

Kommunismi ajassamme

Ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin kertoi twitter-viestipalvelussa 10.4.2019 http://tinyurl.com/y5oev44v että Tanskan ja Saksan väestöntiheydellä Suomeen mahtuisi 40 - 80 miljoonaa asukasta. Hänen mukaansa mm. sosiaaliturvajärjestelmämme edellyttää rahoittajia, eikä tämä olisi keneltäkään pois.

Perustuslaki ideologian palveluksessa

THL:n ylijohtaja Marina Erhola ja professori Heikki Hiilamo uskalsivat lopulta (HS 13.3.2019) sanoa rumat sanat sellaisina kuin ne ovat. Eduskunnan valiokuntien käyttämät asiantuntijat ajoivat sote-uudistuksen kaatamista periaatteellisista (lue: ideologisista) ja intressisyistä, ja vastakkaista mieltä olevat jätettiin pimentoon.

Perustuslaki suomalaisten turvaksi

Olen tottunut ajattelemaan, että Suomi on suomalaisten turvapaikka ja se pitäisi sellaisena säilyttää. Ja että perustuslaki jollain tavalla edesauttaisi tätä. Asia ei kuitenkaan näytä olevan noin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä