*

Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kaupunkisuunnittelu

Kaupunkirakenteen tiivistäminen ja varallisuuserot

Helsingissä on tällä vuosikymmenellä tapahtunut suurin kaupunkisuunnittelun paradigmamuutos sitten 50-luvun. Enää ei pyritä uusien lähiöiden rakentamiseen, vaan kaupunkirakenteen tiivistämiseen. Muutoksen keskiössä on ollut Lisää kaupunkia Helsinkiin-facebookryhmä, jonka perustaja Mikko Särelä teki yhteenvedon kehityksestä viime marraskuussa.

Kaupunki on historiallisesti ennemmin kauppapaikka kuin asuinpaikka

Suomen kielen sana kaupunki, samoin kuin vanhemman lainsäädännön aikaista pikkukaupunkia tarkoittava kauppala ja sitä vastaava ruotsin kielen sana "köping", paljastavat, että nämä sanat liittyvät etymologisesti kaupankäyntiä kuvaaviin germaanisiin sanoihin, joista ne on lainattu suomen kieleen. Tämä muistuttaa meitä myös siitä, että historiallisesti kaupunki on ollut ensisijaisesti kauppapaikka ja vain toissijaisesti asuinpaikka.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 19/2017

Jokaisen aktiivisen kaupunkilaisen kannattaa suunnata tällä viikolla Laiturille, jossa järjestetään Kaupunkisuunnittelumessut. Messujen teemana on katu. Messut on suunnattu kaikille meille kaupunkilaisille. Messuosastoilla esitellään erilaisia näkemyksiä ja keskustelun herättäjää. Mukana on niin julkishallinnon, yliopistojen, oppilaitosten, järjestöjen sekä muiden yhteisöjen näkökulmia ja ratkaisumalleja.  Lisäksi järjestetään keskusteluja eri aiheista. Ohjelma löytyy täältä:

http://laituri.hel.fi/nayttelyt/287

Raatin ja Raksilan kaavamuutokset

Viimeisen viikon aikana Kaleva on uutisoinut Oulun kahdesta kaavamuutoksesta. Toinen koskee Raksilan markettien aluetta ja parkkipaikkaa ja toinen Raatin parkkipaikka-aluetta saaren eteläosassa. Kumpikin kohde odottaa konkreettisempaa suunnitelmaa.

Unohdetaan ideologiat: Tehdään aidosti vihreä Helsinki

Kaupunkisuunnittelussa eturyhmät määräävät. Pyöräilijät ennen autoilijoita: Suljetaan sillat ja tunnelit autoilta. Lapsiperheet ennen yksinasuvia: Rajoitetaan yksiöiden määrää. Hallintoportaat ennen kaikkia muita: Määrätään talojen väri, kattokulma ja pintamateriaali viraston mahtikäskyllä.

Parhautta on vapaus kulkea itse ratikalla

Kirjoitin jokin aika sitten yhdeksästä syystä, miksi rakastan Helsinkiä. Kaikki tuossa tekstissä mainitut asiat ovat minulle tärkeitä, mutta jos pitää valita yksi, se on mahdollisuus vapaaseen lapsuuteen.

Helsinki on niin turvallinen kaupunki, että täällä viisivuotiaan voi päästää itsekseen pihalle leikkimään ja kahdeksanvuotias voi kulkea itse ratikalla kouluun. Vaikka kuinka rakastan Berliiniä ja Lontoota, kummassakaan kaupungissa tällaista ei voisi kuvitella.

Koulumatkapyöräilyä vai -autoilua?

Nuoremman poikani koulun Oulunkylän ala-asteen ympärillä pyörii aamuisin hurha liikennehärdelli. Vaikka koulun viereisen Norrtäljentien pääväylän varteen on tehty erityisiä pysäköintipaikkoja oppilaita kouluun autolla tuovia vanhempia varten, tukkii autoliikenne myös viereiset Teinintien ja Kinkeripolun alkupään. Kapeilla pihateillä on sekaisin peruuttavia ja kääntyviä autoja ja pieniä koululaisia reppuineen.

Rovaniemen keskustan katuverkosta

Lehdissä esiteltiin (LK 7.3. ja UR 8.3.2017) Rovaniemen keskustan uusi katuverkkosuunnitelma. Se vaikutti erittäin hyvältä, kunhan se toteutetaan niin kuin lehden artikkelin mukaan tehdään: Vanha rautatieasema säilyttäen. Esitän kuitenkin, että hyvää suunnitelmaa viedään pidemmälle.

Olisiko sinun kotisi pitänyt jättää rakentamatta?

Korkein hallinto-oikeus ratkaisi maanantaina kaupungin ja lauttasaarelaisen herrasmiehen välisen kaavoituskiistan. Puntarissa oli toisaalta asunnot Koivusaareen 5000 asukkaalle, toisaalta 92-vuotiaan merinäköala. Tapaus herättää jälleen kysymyksen siitä, ketä kaavapäätöksissä tulee kuulla?

Olisiko sinun kotisi pitänyt jättää rakentamatta?

Korkein hallinto-oikeus ratkaisi maanantaina kaupungin ja lauttasaarelaisen herrasmiehen välisen kaavoituskiistan. Puntarissa oli toisaalta Koivusaaren 5000 uutta asuntoa, toisaalta 92-vuotiaan merinäköala. Tapaus herättää jälleen kysymyksen siitä, ketä kaavapäätöksissä tulee kuulla?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä