Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Miten opetustoimen tuottavuutta pitäisi mitata?

Alkuviikko on mennyt opetuksen suunnittelun merkeissä. Eilen pohdittiin toisen asteen koulutuksen pulmakysymyksiä opetuslautakunnan vapaamuotoisessa seminaarissa, tänään kokoustettiin lautakunnan perinteisen mallisessa kokouksessa.

Toisen asteen koulutuksen pulmakysymyksiä ovat Helsingissä esim. ammatillisten koulutuksen aloituspaikkojen ja toisaalta opetustilojen riittävyys, tilojen kunto, opintojen keskeyttäminen ja pitkittyminen. Lukiokoulutuksen osalta pitää pohtia alenevia oppilasmääriä, joidenkin lukioiden hyvin pientä kokoa ja siten mahdollisuuksia pitää yllä riittävää tarjoomaa valinnaisuuksien mahdollistamiseksi ja ruotsinkielisellä puolella sitä, että lukioon pääsy vaati tänä keväänä peräti keskiarvon 7,69 – muiden kuntien ruotsinkieliset vievät paikat helsinkiläisiltä.

Olen kirjoituksissani useasti pohtinut opetustoimen tuottavuuden määritelmää, joka määritellään Helsingin kaupungin papereissa niinkin erikoisella tavalla kuin oppilasta kohti käytettävissä olevana neliömetrimääränä eli kiinteistöjen käytön tehokkuuslukuna. Tavanomaisestihan tuottavuudella tarkoitetaan tuotosmäärän ja panosmäärän välistä suhdetta. Opetustoimessa kyseessä voisi siis lähtökohtaisesti olla sen mittaaminen, millaista osaamista, sivistystä, hyvinvointia ja henkistä terveyttä kaikella panostuksella saadaan aikaan.

Tänään löydettiin yksi mielestäni relevantti mittari opetuslautakunnan kokouksessa. Se tiedetään, että noin 400 nuorta jäi yhteishaussa kokonaan ilman toisen asteen opiskelupaikkaa. Tämän lisäksi 300 peruskoulun päättänyttä helsinkiläistä jätti keväällä 2010 kokonaan hakematta toisen asteen koulutukseen!   Se merkitsee mielestäni melkoista epäonnistumista perusopetuksessa. Tuotos ja oikeastaan minimituotos olisi mielestäni se, että jokaista peruskoulun päättävää autetaan vaikka kädestä pitäen täyttämään yhteishakulomake.

Teinkin opetuslautakunnassa hyväksytyn esityksen siitä, että edellyttäisimme opetusviraston selvittävän, mistä syistä noin 300 peruskoulun päättänyttä helsinkiläistä nuorta on jättänyt keväällä 2010 kokonaan hakematta toisen asteen koulutukseen.

Useimmiten syynä lienee se, että oppilaan todistus on ollut niin huono, että on ollut päivänselvää, ettei hän kuitenkaan pääse sillä mihinkään opintoihin. Pidän kuitenkin erittäin tärkeänä sitä, että paikkaa silti haettaisiin. Siitä seuraa nimittäin, että vaikka paikka jäisi saamatta, nuori jää kuitenkin opetusviraston nuoriso- ja aikuiskoulutusosaston seurantaan ja saa postia esim. Tulevaisuustiskin palveluista ja mahdollisesti vapautuvista paikoista. Jos nuori ei hae toisen asteen koulutukseen lainkaan, hän putoaa seurannasta ja pääsee työvoimaviranomaistenkin huomaan vasta täytettyään 17 vuotta. On poikkeuksellista, että peruskoulun päättävä pääsisi työelämään. Välivuodesta on vaikea kuvitella koituvan mitään myönteistä 16-vuotiaalle nuorelle.

Peruskoulun yhtenä ja ehkä tärkeimpänä tuotoksena pitäisikin olla se, että jokainen peruskoulun päättävä pääsee toisen asteen koulutukseen – tällähän on nimikin: koulutustakuu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset