Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Mitä peruskoulussa pitäisi opettaa?

Opetusministeriön työryhmä (ns. tuntijakotyöryhmä) julkisti kesäkuun alussa esityksen perusopetuksen yleisiksi valtakunnallisiksi tavoitteiksi ja tuntijaoksi sekä perusopetuksen uudistamisen painopisteiksi.

Miksi nykyistä tuntijakoa pitäisi muuttaa?

Osaamisen pitää olla nykyään laaja-alaista. Nippelitiedolla ei pärjää, pitää osata soveltaa. Tietoa on saatavilla paljon, ja siitä pitäisi löytää olennainen, lähdekritiikkiä unohtamatta. Kommunikointi- ja verkostoitumistaidot ovat aikaisempaa tärkeämpiä. Näiden toimintaympäristöstä johtuvien osaamistarpeiden muutosten pitäisi näkyä opetuksessa. Kansainvälisen vertailun perusteella yhteiskunnallisia aineita opetetaan Suomessa vähemmän kuin muualla, mutta taideaineita ja luonnontieteitä enemmän. Opetustuntien yhteismäärä on tällä hetkellä kansainvälisessä vertailussa pienimpiä – OECD-maista vain Unkarissa tuntimäärä on vielä pienempi. Sivuhuomiona on kuitenkin todettava, että tuntimäärä ei näyttäisi ainakaan Pisa-tulosten perusteella korreloivan oppimistulosten kanssa.

Uudistamisen tavoitteiksi asetettiin perusopetuksen sivistystehtävän syventäminen ja perusopetuksen eheys, osaamisen korkean tason turvaaminen, oppilaiden yksilöllisen ohjauksen ja tuen varmistaminen sekä perusopetuksen toteuttamisperiaatteiden selkeyttäminen. Yhteiskunnassa tarvittavat taidolliset tavoitteet, ns. kansalaisen taidot, on koottu esityksessä viideksi taitoryhmäksi: 1) Ajattelun taidot, 2) Työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot, 3) Käden ja ilmaisun taidot, 4) Osallistumisen ja vaikuttamisen taidot sekä 5) Itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot. Tämä on puolestaan purettu kuudeksi oppiainekokonaisuudeksi, joita ovat 1) Kieli ja vuorovaikutus (joihin kuuluvat oppiaineina äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen, vieraat kielet), 2) Matematiikka, 3) Ympäristö, luonnontieto ja teknologia (biologia, maantiede, fysiikka, kemia), 4) Yksilö, yritys ja yhteiskunta (historia, yhteiskuntaoppi, uskonto, ET, etiikka, oppilaan ohjaus), 5) Taide ja käsityö sekä 6) Terveys ja toimintakyky (liikunta, terveystieto, kotitalous).

Oppiainekokonaisuudet on tämän jälkeen jaettu yksittäisiin oppiaineisiin, joita esitetään kaksi lisää: etiikka ja draama. Perusopetuksen aikaista vähimmäistuntimäärää puolestaan ehdotetaan korotettavaksi 4 vuosiviikkotunnilla (226:een) ja valinnaisuutta on lisätty merkittävästi vuosiluokilla 3-9. Vieraiden kielten opiskelua on varhennettu ja monipuolistettu.

Lähtöasetelmana on tietysti ollut se, että jokaiselle oppiaineelle löytyy kannattajansa ja hyvät perustelut sille, miksi juuri niiden tuntimäärää pitäisi kasvattaa. Lisäksi ehdotettiin lukuisia uusia oppiaineita.

Mitä esitys tarkoittaisi kouluissa käytännössä?

Otetaan esimerkiksi helsinkiläinen Aleksis Kiven peruskoulu, joka on yhtenäinen peruskoulu. Koulussa painotetaan taide- ja taitoaineita, muun muassa kuvataidetta, musiikkia, käsityötä, liikuntaa sekä puhe- ja näyttämöilmaisua, mutta se käy periaatteessa hyvin esimerkiksi helsinkiläisestä koulusta jäljempänä esittämineni täsmennyksin. Koulun vuosiviikkotuntimäärä luokilla 1-9 on jo tällä hetkellä ehdotuksen mukainen 226.

Kun verrataan Aleksis Kiven peruskoulun nykyistä tuntimäärää esitykseen, Aleksis Kivessä on nyt kaksi tuntia enemmän äidinkieltä (42, kun esityksen mukaan pitäisi vuosiviikkotuntimäärän pitäisi olla vähintään 40), kaksi tuntia enemmän A1- ja A2-kieltä, kaksi tuntia enemmän matematiikkaa. Ympäristökokonaisuudessa (biologia, maantieto, fysiikka, kemia) on tällä hetkellä 28 tuntia eli yksi tunti vähemmän kuin ehdotuksessa. Yksilö, yritys ja yhteiskunta -osuudessa uskontoa on 3 tuntia enemmän kuin ehdotetaan. Kokonaisuutena tämän paketin tunteja on nyt 23 tuntia, kun ehdotukseen sisältyy vähintään 26 tuntia - siihen sisältyy se uusi oppiaine etiikka.

Musiikkia Aleksis Kivessä on 1 tunti enemmän, kuvataidetta 5 tuntia enemmän, käsityötä 4 tuntia enemmän ja kotitaloutta 1 tunti enemmän.  Liikuntaa on tällä hetkellä 18 tuntia, kun ehdotuksessa edellytetään vähintään 22:ta tuntia.

Ennen esityksen valmistumista puhuttiin paljon siitä, että taito- ja taideaineille pitäisi saada enemmän tunteja. Käytännössä – vaikka otettaisiin huomioon, että Aleksis Kiven peruskoulussa on taito- ja taidepainotus – tunteja on tullut lisää lähinnä liikunnanopetukseen, mutta muiden taito- ja taideaineiden osuus on hieman aikaisempaa pienempi. Draamalle on esityksessä kohdennettu 3 vuosiviikkotuntia, ja se näyttäisi nipistetyn osittain äidinkielen opetuksesta ja osittain muista taideaineista. Uskonnon opetusta on vähennetty voimakkaasti.

Helsingissä pitäisi tietysti lain muutoksen yhteydessä miettiä, annetaanko Helsingin kouluissa nykyiseen tapaan enemmänkin opetusta kuin laissa edellytetään.

Olin kuuntelemassa espoolaisen Auroran koulun rehtorin Martti Hellströmin esityksen aiheesta. Espoossa mennään aika lailla nykyisen tuntijaon mukaan - tunteja on 223 eli yksi tunti enemmän kuin pakollista opetusta. Hellström totesi oman koulunsa osalta hyvin samansuuntaista kuin minä edellä helsinkiläisen Aleksis Kiven peruskoulun osalta: hänkin kiinnitti huomiota äidinkielen tuntimäärän vähenemiseen ja oli huolissaan matematiikan opetuksen vähenemisestä, koska aikamäärä ei hänen mukaansa tahdo nykyiselläänkään riittää opetussuunnitelman mukaisen sisällön opettamiseen. Yhtenä käytännön huolena hänellä oli liikuntatilojen riittävyys liikuntatuntien määrän kasvaessa ja toisena kielten valinnan aikaistaminen: kun lapset on saatu kouluun, tietyn kielen valitseminen saattaa jo pian johtaa koulun vaihtamiseen tai koulu pitäisi valita jo ennen koulun aloittamista kielen mukaan.

Päästäänkö näillä muutoksilla tavoitteisiin?

Oppituntien määrän lisääminen nyt esitettyä suuremmaksi ei olisi tarkoituksenmukaista. Alaluokkalaisten yksinäiset iltapäivät pitää ratkaista muulla tavoin kuin tavoitteellista opetusta lisäämällä. Kun tuntimäärä ei oleellisesti muutu, painopisteen muutokset näkyvät luonnollisesti miinuksina joissain aineissa, jos jonkin toisen aineen osuutta halutaan lisätä.

Uskonto/etiikka -paketti vaatii vielä miettimistä. Mielestäni aikanaan tehtiin iso virhe, kun opetukseen otettiin uskonnonvapauden perusteella mitkä tahansa uskonnot, joihin löytyi kolme osallistujaa (esityksen mukaan opetusryhmän vähimmäiskoko kasvaa 10:een). Helsingissä opetettavia uskontoja on muistaakseni 12. Kaikista en ole koskaan kuullutkaan. Uskonnonopetus ei ole nykyiselläänkään tunnustuksellista. Olisiko aivan mahdotonta löytää opetuskokonaisuutta, joka sopisi kaikille? Hyvän ja pahan erottaminen ja monet perinteiset kristilliset arvot näyttäisivät olevan itse asiassa yhteisiä kaikille uskonnoille ja eettinen pohdiskelu tarpeen jokaiselle oppilaalle.

Draama ei välttämättä olisi ollut nimi, jonka itse olisin valinnut uudelle oppiaineelle, mutta vuorovaikutustaitojen opiskeleminen on tärkeää, ja esiintymistaitoja pitäisi oppia läpäisevästi kaikissa aineissa, erityisesti kielten opetuksen yhteydessä. Draamaa olisi esityksen mukaan tarkoitus opiskella vuosiluokilla 1-7, minkä jälkeen oppilas voi valita draaman toiseksi niistä kahdesta Taide ja käsityö -oppiainekokonaisuuden oppiaineesta, jota opiskelee vuosiluokilla 7–9. Draaman opetuksessa korostuvat mm. teatteri-ilmaisuun, draamaprosesseihin, ohjaamiseen, kehontuntemukseen ja keholliseen ilmaisuun, näytelmäkirjallisuuteen sekä teatterin ja tanssin tuntemukseen liittyvät näkökulmat. OAJ:n esityksestä antamassa lausumassa toivottaisiin, että draaman sisältöjä otettaisiin äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen mutta että sitä ei eriytettäisi uudeksi oppiaineeksi. Itse olen miettinyt ihan samaa.

Liikunnan tuntimäärien lisääminen on erittäin positiivista, vaikka olisi mielestäni erehdys ajatella, että lasten huono kunto ja lihominen johtuisivat mistään, mitä koulussa tehdään tai jätetään tekemättä. Jos kuitenkin lapset saadaan koulussa suhtautumaan positiivisesti liikkumiseen ja terveelliseen ruokavalioon, se ehkä kantaa myös vapaa-ajalla.

Oppilaanohjausta tarvittaisiin mielestäni enemmän, mutta tuntimäärä ehdotetaan pidettäväksi ennallaan. Esityksen mukaan ohjauksen osuutta kaikissa oppiaineissa ja kaikkien opettajien työssä vahvistetaan. Ajatus on hyvä, mutta sen on myös käytännössä toteuduttava. Samalla ohjauksessa on tarkoitus hyödyntää sosiaalista mediaa ja yleisemmin tieto- ja viestintätekniikkaa nykyistä paremmin.

Esitys on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, ja siinä on aidosti pyritty vastaamaan toimintaympäristön asettamien vaatimusten muutokseen. Se on hyvä pohja keskustelulle, joka varmasti jatkuu tulevana syksynä. Esityksestä – esimerkiksi valinnaisuuden lisäämisestä – kuntataloudelle aiheutuvia vaikutuksia on myös vielä syytä selvittää. Kuten muistiossa todetaan, uudistusten onnistumisen edellytyksenä on yhteinen näkemys kehittämistyön suunnasta ja perusopetuksen päämäärästä sekä määrätietoinen ja pitkäjänteinen johtaminen kaikilla tasoilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Reijo Tossavainen

Pakkoruotsi on poistettava yksikielisiltä alueilta. Esimerkiksi täällä Kaakkois-Suomessa ei ole mitään järkeä päntätä vastentahtoisesti pakkoruotsia. Jokin muu kieli tai aine olisi paikallaan.

Ruotsinkielisistä noin puolet pääsee yliopistoihin, suomenkielisistä vain noin kolmannes. Ruotsinkielisten etuoikeus tässäkin asiassa on perusteeton tällä vuosituhannella. Freudenthal on syytä unohtaa.

Käyttäjän pia1 kuva
Pia Pakarinen

Olisin kommentoinut kirjoituksessani tätä "pakko"ruotsiasiaa, ellei teksti olisi ollut muutenkin jo ylipitkä. Olen ihmetellyt erityisesti sitä, miksi suomenkieliset osaavat käytännössä niin surkean huonosti ruotsin kieltä, vaikka sitä opiskellaan koulussa pitkään ja ruotsin kieli on erittäin helppo oppia moneen muuhun kieleen verrattuna.

Kun ruotsin kieli on pakollinen oppiaine, opetusryhmät ovat isoja, ja mukana on paljon sellaisia, joita sen oppiminen ei innosta yhtään. Silloin motivoituneemmatkaan eivät opi mitään. Monella on myös realistisesti resurssit oppia enintään yksi vieras kieli, ja silloin olisi järkevää panostaa paukut mieluummin englantiin tai itärajan pinnassa vaikkapa venäjän kieleen.

Osattaisiinko ruotsia Suomessa yhtään huonommin, jos sen opiskeleminen olisi vapaaehtoista? Ehkä ei. Koska kieli on helppo oppia, jos sitä haluaa, moni valitsisi sen varmasti edelleenkin.

Ruotsinkielisen yliopisto-opetuksen asema perustuu perustuslakiin. Kieltämättä epäsuhta on olemassa, mutta ruotsinkielisiä lääkäreitä, juristeja ym. toisaalta tarvitaan.

Petri Nurminen

Kannatan pakkoruotsia ja pakkoenglantia. Ehkä myös suppean pakkovenäjän voisi ottaa ohjelmaan.

Uskonnon opetuksesta sen verran, että nykyisin tuohon opetukseen kuuluu kondomien jakaminen oppilaille yläasteella: opetelkaa käyttämään näitä, ja käyttäkää... - rinnalla tulisi opettaa sitä, että seksiä ei ole mikään pakko harrastaa ennen avioliittoa.

T L

Pakkoruotsi on epädemokratiaa ja sitä ajava puolue RKP on laiton Pariisin rauhansopimuksen mukaan. Samalla Suomen historian opetuksesta tulee poistaa kaikki ruotsalaisten levittämä propaganda. Uskontojen opetus tulee myös lopettaa kouluissa. Uskonnonvapauteet kuuluu vapaus uskonnoista.

Kouluissa tulisi opettaa yleishyödyllisiä asioita mitkä ei unohdu ja mitkä kehittävät lapsen henkilökohtaisia lahjoja ja kiinnostuksen kohteita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset