Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 25/2018

  • Tällä viikolla on tarkastettu päiväkotien porttien lukkoja. Kunnon lukko on hieman hankala aikuistenkin avattavaksi.
    Tällä viikolla on tarkastettu päiväkotien porttien lukkoja. Kunnon lukko on hieman hankala aikuistenkin avattavaksi.

Kaupunginhallituksessa esillä Sörnäistentunneli ja monitoimihalli Pirkkolan liikuntapuistoon. Lautakunnissa käsitellään talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaluonnosta vuosille 2019-2028 ja Jakomäen Sydän -hanketta. Kaupunginvaltuuston esityslistalla on viime vuoden arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely ja tilinpäätöksen hyväksyminen.

Maanantai 18.6. 

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

 

Tiistai 19.6. 

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Kaupunkiympäristölautakunta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Pelastuslautakunta

 

Keskiviikko 20.6.

Kaupunginvaltuusto

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta

 

Kaupunginhallituksessa on esillä Sörnäistentunnelin asemakaavan muuttaminen. Muutos mahdollistaisi Sörnäistentunnelin rakentamisen Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien yhdistämiseksi. Sörnäistentunnelin avulla liikenteen sujuminen pohjois-eteläsuunnassa varmistuu Kalasataman alueen rakentuessa. Tunnelin pituus on 1,5 km. Kustannusarvio oli 160 miljoonaa euroa vuonna 2013, jolloin suunnitelma alun perin tehtiin, ja nyt epäilemättä jo enemmän. Liikenteen sujumisen kannalta merkittävä hanke.

Kaupunginhallitus varaa myös alueen Lattiaa Liikkujille ry:n monitoimihallin suunnittelua varten Pirkkolan liikuntapuistoon. Hallin rakentamisen yhteistyökumppaneina ovat Pohjois-Haagan yhteiskoulu ry, Elise ry ja Suomen Taitovoimistelu Klubi ry.

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi viime kokouksessa pöydälle jääneen henkilöstön yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet vuodelle 2018 (joka on jo varsin pitkälle kulunut). Olisin toivonut, että strategiaohjelmassa korostettu hyvin johtamisen merkitys olisi otettu näkyvämmin esiin yhdenvertaisuussuunnitelmassa, ja minulta tuleekin ohjelmaan muutama lisäys esim. niitä tilanteita varten, joissa esimies käyttäytyy asiattomasti tai yksikössä on jo pitkään ollut huonot työhyvinvointitulokset.

Konsernijaostossa on esillä Helsingin Musiikkitalo Oy:n ajankohtaiskatsaus. Eniten palautetta on tullut viimeksi pöydälle jääneestä UMO-säätiön toiminnan kehittämistä koskevasta selvityksestä. Säätiöllä on ollut jo pitkään taloudellisia ongelmia, joten nyt pitäisi löytää niihin kestävä ratkaisu.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnassa on esillä Helsingin osallistuminen 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun (4 tuntia päivässä) ensi lukuvuonna. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää kokeiluun 400 000 euroa kompensoimaan menetettyä maksutuloa.

Lautakunta antaa lausunnon toimialan talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaluonnoksesta vuosille 2019-2028. Rakentamisohjelmaluonnoksessa on toimialallamme yhteensä 131 hanketta, joista uudis- ja lisärakennushankkeita on 73 ja korjaushankkeita 58. Hankkeista 44 on varhaiskasvatuksen, 42 perusopetuksen, 12 ruotsinkielisten palvelujen, 21 toisen asteen ja vapaan sivistystyön ja 21 palvelujen yhteishanketta. Lisäksi toteutetaan vuosittain lukuisia pieniä toiminnallisia muutoshankkeita. Harmillista on, että eräitä hankkeita on myöhennetty aikataulujen viivästymisen vuoksi – nämä pitää vielä selvittää ennen tiistain kokousta.

Annamme lausunnon myös Jakomäen sydän -hankkeen hankesuunnitelmasta. Hankesuunnitelma koskee Jakomäen peruskoululle, päiväkodille, nuorisotoimelle ja leikkipuistotoiminnalle rakennettavia uusia tiloja. Samassa yhteydessä puretaan yläkoulun rakennus lukuun ottamatta liikuntasalia, joka perusparannetaan, sekä uimahallia. Hanke on alueen palvelujen kannalta olennaisen tärkeä. Rakennus toteutetaan allianssihankkeena.

Käsittelyssä on myös demareiden ryhmäaloite maksuttomista välineistä toisen asteen opiskelijoille. Aloitteessa on hyvät pyrkimykset, mutta sen kustannukset olisivat peräti 19,4 miljoonaa euroa, minkä vuoksi en itse voi aloitetta kannattaa. Joutuisimme tietenkin maksamaan materiaalit sekä kaupungin kouluissa että yksityisissä sopimuskouluissa (40 prosenttia lukion opiskelijoista) opiskeleville, minkä lisäksi helsinkiläiset veronmaksajat maksaisivat myös Helsingissä opiskelevien ulkopaikkakuntalaisten kulut (noin kolmannes opiskelijoista). Tämä todennäköisesti houkuttelisi Helsinkiin jonkin verran lisää ulkopaikkakuntalaisia, mikä lisäisi kustannuksia entisestään ja vaikeuttaisi helsinkiläisten mahdollisuuksia saada koulutuspaikka. Mielestäni Helsingin ei pidä lähteä tähän yksinään vaan odottaa valtakunnallisia ratkaisuja.

Päiväkoti Sarvannon toiminta on jouduttu lakkauttamaan tilojen heikon kunnon vuoksi. Päiväkodissa hoidossa olleet lapset (33) on mahdollista sijoittaa lähipäiväkoteihin.

Paviljonkipäiväkoti Violanpuistoa koskeva tarveselvitys herätti alueella närää, koska ensimmäisten suunnitelmien perusteella paviljonki oli tarkoitus sijoittaa keskelle urheilukenttää. Uusimpien suunnitelmien mukaan rakennus sijoitetaan siten, että puiston hiekkakentästä jää edelleen noin 2/3 nykyiseen käyttöön. Päiväkotipaikat joka tapauksessa tarvitaan.

Kaupunkiympäristölautakunnassa käsitellään vuokrausperusteita asuntotonteille, joiden maanvuokrasopimukset päättyvät vuosina 2020 ja 2021. Näitä alueita ovat Kamppi, Etu-Töölö, Ruskeasuo, Hermanni, Vallila, Toukola, Kumpula, Käpylä, Koskela, Oulunkylä, Haaga, Munkkiniemi, Kaarela, Tapaninkylä, Suurmetsä, Herttoniemi, Vartiokylä ja Pitäjänmäki. Valtaosa tonteista on omakotitalo- ja paritalotontteja. Asia jäi viime kokouksessa pöydälle.

Siltasaarenportin suunnittelu- ja toteutuskilpailun voittajaksi on valittu Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan Lyyra-niminen toteutussuunnitelma. Tästä Hesari jo kirjoittikin. Purettavassa kiinteistössä toimii päiväkoti Kaleva. Kalevan tulevaisuus on turvattava Lyyran suunnittelun yhteydessä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee kasvatus- ja koulutuslautakunnan tavoin talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaluonnosta ja Jakomäen sydän -hankkeen hankesuunnitelmaa omien toimintojensa näkökulmasta.

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsitellään Uudenmaan lastensuojelun ympärivuorokautisten palvelujen kilpailutuksen periaatteet. Myös sote-lautakunta käsittelee talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaluonnosta.

Esityslistalla on myös selvitys vaihtoehtoisten keinojen löytämisestä leipäjonoille. Uudelta toimintamallilta odotetaan osallisuuden ja toimijuuden lisäämistä (mitähän tämä tarkoittaa), joustavuutta, asiakkaiden tarpeiden huomioimista, tehokkuutta, linkittymistä muuhun palvelujärjestelmään, erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisutapoja sekä olemassa olevien resurssien hyödyntämistä. Suunnitelmaan kuuluu hävikkiruoan toimintaprosessi, ja siihen kuuluu logistiikkakeskuksen perustaminen.

Kaupunginvaltuustossa kokoontuu viimeistä kertaa ennen parin kuukauden kesätaukoa. Ikiaikaiseen tapaan kesäkokouksen esityslistalla on viime vuoden arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely ja tilinpäätöksen hyväksyminen. Tilinpäätöksen analysointi tarjoaa mahdollisuuden pohtia kaikkea mahdollista asiaan liittyvää ja liittymätöntä, joten tässä poikkeuksellisesti jo klo 16 alkavassa kokouksessa riittää seurattavaa pitkälle myöhäisiltaa osoitteessa www.helsinkikanava.fi.

Hyvää juhannusta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset