Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 14/2018

  • Päiväkoti Aleksin Pantterit kävivät vime viikolla tapaamassa minua ja toivat terveisensä.
    Päiväkoti Aleksin Pantterit kävivät vime viikolla tapaamassa minua ja toivat terveisensä.

Pääsiäisen jälkeisen viikon kaupunkipoliittinen kohokohta on ylimääräinen kaupunginvaltuuston kokous keskiviikkona, ainoana asiana lausunto maakunta- ja sote-uudistuksesta. Lausuntoehdotuksen mukaan uudistuksen vaikutukset tulevat olemaan merkittävät ja sisältämään riskejä, jotka toteutuessaan vaikuttavat negatiivisesti kaupungin talouteen, turvallisuuteen, pääkaupungin kilpailukyvyn ja kansainvälisen vetovoiman kehittämiseen sekä helsinkiläisten palveluihin ja niiden toimivuuteen.

Liikuntajaosto myöntää toiminta-avustuksia ja tilankäyttöavustuksia. HKL:n johtokunta esittää kaupunkipyöräpalvelun laajentamista vuodesta 2019 lähtien mm. Herttoniemeen ja Pitäjänmäkeen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa on esillä mm. lasten päiväkoti Kuninkaantammen ja luokkien 1–2 hankesuunnitelma akuuttiin tarpeeseen. Vuokrapaviljonkirakennus on tarkoitus ottaa käyttöön elokuussa.

 

Tiistai 3.4. 

Tarkastuslautakunta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Pelastuslautakunta

Keskiviikko 4.4.

Kaupunginvaltuusto

Torstai 5.4.

Sosiaali- ja terveysjaosto

Liikennelaitoksen (HKL) johtokunta

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Kaupunginvaltuuston ylimääräisessä kokouksessa pidetään ryhmäpuheenvuorot ja varmasti lukuisia muitakin puheenvuoroja maakunta- ja sote-uudistuksesta. Lausuntoehdotuksessa todetaan muun muassa, että uudistusta ei voida pitää olemassa olevaan tietoon perustuvana parhaana mahdollisena ratkaisuna. Vaikka uudistukseen on sinänsä panostettu runsaasti, ei sen peruuntuminen aiheuta yhtä merkittävää riskiä kuin sen toteuttaminen. Valmisteluun jo käytetty aika ja siihen kulutetut resurssit eivät ole riittävä perustelu, että uudistus toteutettaisiin riskeistä ja haitallisista vaikutuksista huolimatta. Loppupäätelmä lausunnossa on, että uudistuksen vaikutukset tulevat olemaan merkittävät ja sisältämään riskejä, jotka toteutuessaan vaikuttavat negatiivisesti kaupungin talouteen, turvallisuuteen, pääkaupungin kilpailukyvyn ja kansainvälisen vetovoiman kehittämiseen sekä helsinkiläisten palveluihin ja niiden toimivuuteen.

Tarkastuslautakunnan esityslistalla on tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017. Kyseessä on ensimmäinen luonnos, joka ei ole vielä julkinen. Julkinen versio tulee aikanaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Liikuntajaosto myöntää mm. toiminta-avustuksia ja tilankäyttöavustuksia kuluvalle vuodelle. Listoilla on useampi sata järjestöä ja muuta toimijaa.

Liikennelaitoksen johtokunta esittää kaupunkipyöräpalvelun laajentamista vuodesta 2019 lähtien. Laajennuksen kustannus on enintään miljoona euroa vuodessa eli yhteensä 7 miljoonaa euroa sopimuskaudella 2019–2025. Laajennus ulottuisi ainakin Pitäjänmäen ja Herttoniemen alueelle ja uusia kaupunkipyöräasemia tulisi noin 70. Kaudella 2018 Helsingissä tulee olemaan 150 kaupunkipyöräasemaa ja 1500 pyörää.

Rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa on esillä mm. lasten päiväkoti Kuninkaantammen ja luokkien 1–2 ensimmäisen vaiheen hankesuunnitelman hyväksyminen. Investointikustannukset ovat 660 000 euroa. Tarve on akuutti. tiloissa voidaan järjestää varhaiskasvatustoimintaa ja esiopetusta 1 - 6 vuotiaille lapsille sekä opetusta 1 - 2 luokille (kaksi luokkaa). Vuokrapaviljonkirakennus pyritään saamaan valmiiksi vk 31 loppuun mennessä ja ottamaan käyttöön vk 32 alussa v. 2018 elokuussa.

Erinomaista pääsiäisen jälkeistä viikkoa!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset