*

Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 36/2017

Helsingin kuntapolitiikassa on luvassa hieman rauhallisempi viikko kokousten määrän kannalta, mutta sitäkin painavampi asioiden tärkeyden kannalta. Linkki suoraan esityslistaan löytyy painamalla kunkin päätöksentekoelimen nimeä

Kaupunginhallitus kokoontuu maanantaina. Isoimpana asiana on kaupunkistrategian Maailman toimivin kaupunki hyväksyminen. Strategiasta käydään tämän jälkeen keskustelu kaupunginvaltuustossa 13.9., ja siitä tehdään lopullinen päätös 27.9. pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Voidaan olettaa, että strategia on esityslistalla olevassa muodossaan jo hyvin lähellä lopullisesti hyväksyttävää versiota.

Esityslistalla on lisäksi mm. tontin varaaminen jääpallo- ja luisteluareenan rakentamiseksi Malmin Longinojalle, selvitys hoitoon pääsystä perusterveydenhuollossa suun terveydenhuollossa sekä viimeksi pöydälle jäänyt asia opiskelija-alennusten laajentamisesta koskemaan 30 vuotta täyttäneitä opiskelijoita.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston tiistain kokous on peruttu käsiteltävien asioiden vähyyden vuoksi. Seuraava kokous on jo 26.9.

Kaupunkiympäristölautakunnan kokouksen esityslistalla on Länsi-Käpylän tarkistettu asemakaavan muutosehdotus. Tarkempi kartta löytyy täältä.

Eniten mielenkiintoa taitaa herättää tällä kertaa oikaisuvaatimukset, jotka koskevat yritysvuokrausyksikön päällikön päätöstä Malmin lentokentän lentokonehallista tehtyjen vuokratarjousten hylkäämisestä. Oikaisuvaatimusta esitetään hylättäväksi. Yritysvuokrausyksikön päällikkö on esityksen mukaan noudattanut kiinteistölautakunnan lausunnosta ilmenevää linjausta sekä kaupungin sisäisissä neuvotteluissa syntyneitä linjauksia, eli käyttänyt kaupungin harkintavaltaa päättäessään, ettei kaupunki vuokraa hangaaria tarjoajille koneiden säilytykseen ja korjaustoimintaan, koska se saattaisi vaarantaa yleisöturvallisuuden alueelle kaavaillun tapahtumakäytön lisääntyessä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa tiistaina saadaan mm. keskustakirjasto Oodin rakentamissuunnittelun tilannekatsaus. Ilahduttavaa on, että Oodin rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa. Rakennuksen runko on valmis. Harjannostajaiset pidetään 17.5.2018. Mikä parasta, hanke on pysynyt budjetissa.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan sote-jaosto sekä kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontuvat torstaina, mutta niiden esityslistat eivät ole vielä tätä kirjoittaessani nettisivuilla. Maanantain aikana sote-jaoston lista löytynee täältä ja rakennusten ja yleisten alueiden jaoston lista täältä.

Hyvää viikkoa kaikille!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Hangaaria eli lentokoneiden säilytyshallia ei anneta tarjoajille koneiden säilytykseen ja korjaustoimintaan, koska se saattaisi vaarantaa yleisöturvallisuuden alueelle kaavaillun tapahtumakäytön lisääntyessä.

Lentoaseman aluetta on kuitenkin vuokrattu lentotoimintaan, johon varsin luontevasti kuuluu myös lentokoneiden säilytys. Onkos juristi Pakarinen vakavissaan sitä mieltä, että kaupungin harkintavaltaa on käytetty hyvän hallinon perusteiden mukaisesti?
https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/hy...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän pia1 kuva
Pia Pakarinen

Tästä kannattaa yllä yhteydessä Kaupunkiympäristö-lautakunnan jäseniin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset