*

Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 34/2017

 

Pormestari Jan Vapaavuori julkaisee tämän viikon torstaina ehdotuksensa Helsingin strategiaksi seuraaviksi neljäksi vuodeksi, joten kannattaa seurata mediaa ja osallistua keskusteluun torstaina ja perjantaina.

Tässä katsaus tämän viikon kokouksiin. Linkki suoraan esityslistaan löytyy painamalla kunkin instanssin nimeä.

Kaupunginhallitus kokoontuu tavanomaiseen tapaan maanantaina. Esityslistalla on mm. vuokrausperusteet Kalasataman asunto- ja yhteispihatonteille sekä maanalaisille alueille Sörnäisessä ja Hermannissa. Lisäksi käsitellään M100-metrojunien peruskorjauksen hankesuunnitelma. Tarkoituksena on korjata 39 kpl vuosina 1977-1984 hankittua junayksikköä. Tapanilan Kertojantiellä muutetaan asemakaavaa. Tarkempi kartta löytyy täältä.

Lisäksi on käsittelyssä Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoitusosuuksien korottamista koskeva sopimuslisäys. Rahoitusosuuksien korottamista koskevalla sopimuslisäyksellä sovitaan kaupungin ja Suomen valtion vastattavaksi tulevien Helsingin Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeen 52 miljoonan euron lisäkustannusten rahoittamisesta yhtä suurin osuuksin. Lisäksi annetaan lukuisia lausuntoja eri ministeriöille erilaisista lakiluonnoksista.

Viime kokouksessa jäi pöydälle Postipuiston pohjoisosan asuinkortteleiden ym. toteutussopimusten ja kiinteistökauppojen hyväksyminen, joten jatkamme asian käsittelyä. Alue hahmottuu parhaiten tästä kartasta. Viimeksi jäi pöydälle myös aloite lapsiin kohdistuvien voimavarojen riittävyyden arvioimisesta.

Lautakunnista kokoontuvat tällä viikolla tiistaina kaupunkiympäristölautakunta, jonka esityslistalla on tällä kertaa erityisesti vastauksia valtuutettujen aloitteisiin (esim. Lapinlahden sairaala-alueen toiminnan kehittäminen, Puhoksen, Vallilan konepaja-alueen ja Tukkutorin kehittäminen, agilitykenttien lisääminen, kaupungin tilojen käytön helpottaminen, Aino Acktén huvilan peruskorjauksen kiirehtiminen) ja lausunto Vt2 Pori-Helsinki -kehittämisselvityksestä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu niin ikään tiistaina. Esityslistalla on ensi vuoden tulosbudjetti ja talousarvioaloitteet mm. erilaisista liikuntahankkeista, nuorisotyön määrärahan lisäämisestä ja nuorten kesätyöpaikkojen lisäämisestä. Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa, samoin tiistaina, keskustellaan talousarvioehdotuksen ja talousarvioaloitteiden lisäksi mm. Helsingin kaupungin neurologian poliklinikan ja kuntoutustoiminnan yhdistämisestä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään.

Keskiviikkona kokoontuu HKL:n johtokunta, jolle esitellään HKL:n operatiivisen tehokkuuden kehitysohjelma.

Torstaina on kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston kokous.  Esityslistalla on mm. kiinteistönhoitopalvelujen kilpailutus, Kulttuurikeskus Caisan tilojen vuokraus Kaikukadulta ja lausunto koskien kartoitusta Sophie Mannerheimin koulun eli sairaalakoulun päätoimipisteen tilantarpeesta ja tilaratkaisusta (todella mitäänsanomaton vastaus, jos suoraan sanotaan, sillä tiloja on etsitty jo pitkään ja tilojen tarve on huutava).

Myös sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto kokoontuu torstaina. Esityslista ei ole vielä tätä kirjoittaessani verkkosivuilla, mutta sitä voi etsiskellä myöhemmin alkavalla viikolla täältä.

Ja mitä muuta:

Helsingin Juhlaviikot ovat alkaneet ja yksi päätapahtumista on Taiteiden yö tämän viikon torstaina 24.8. Katso upea ohjelma täältä. Erityisen kiinnostavalta kuulostaa Salainen puutarha Senaatintorilla.

Helsingin kaupunginteatteri on valmistunut peruskorjauksesta ja aloittaa Myrskyluodon Maijalla uuden kauden.

Lauantaina vietetään Vuosaaren Aurinkolahdessa Venetsialaisia klo 17-22. Lausun kaupungin tervehdyssanat klo 19. Olen puhumassa myös sunnuntaina Malminkartanon Elojuhlissa klo 11.45.

Helsingissä vietetään ensi viikonloppuna Yhdessä-viikonloppua yhtenä Suomi 100 -tapahtumakesän tapahtumana. Juhlavuoden kunniaksi Helsingin supersuosittu Illallinen taivaan alla -konsepti muuntuu koko maan Suomi 100 -illallisiksi. Helsingin Esplanadilla illallispiknik järjestetään juhlavuoden kunniaksi ennätyssuurena. Lue lisää täältä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset