Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Vanhemmat - rasite vai rikkaus kouluille?

Helsingin vanhemmat HELVARY ry ilmaisi eilen huolensa opetuslautakunnan kokouskulttuurista:

https://drive.google.com/file/d/0B93aPE_MsEQxZkpNemc5Z2RqaWM/view

Vanhempainyhdistys ihmettelee opetuslautakunnan ja sen suomenkielisen jaoston kokousten keskimääräistä pituutta (47 minuuttia ja 19 minuuttia) ja epäilee, onko asioiden kriittinen tarkastelu ja perusteltu päätöksenteko tällä ajankäytöllä mahdollista. HELVARY on turhautunut myös siihen, että sen lähettämiin viesteihin ei vastata eikä se koe kykenevänsä vaikuttamaan päätöksentekoon.

Asioihin voidaan ja pitääkin perehtyä myös kokousten ulkopuolella, joten en ole huolestunut niinkään kokousten pituudesta. Sen sijaan vanhempainyhdistysten kokemus siitä, etteivät he saa ääntään kuuleviin, edellyttää tarkempaa analysointia.

Päättäjän tutustuttava myös koulun arkeen ja keskusteltava opettajien ja vanhempien kanssa

Oma kokemukseni opetuslautakunnasta (vuosina 2005-2012) on, että asiat eivät suinkaan selviä pelkästään esityslistoista. Esimerkiksi kouluverkkotarkastelu edellyttää koulun henkilöstön ja vanhempien tapaamista sekä tarkempaa tutustumista koulun tiloihin ja toimintaan.

Koulujen toimintatapojen muutokset edellyttävät samoin tutustumista eri koulujen arkeen. Opetusta koskevilla päätöksillä varmistetaan hyvä vähimmäisvaatimustaso kaikille kouluille.  Mutta sitäkään ei pidä unohtaa, että kouluilla on paljon omia hyviä käytäntöjä, joita kannattaa levittää ja ottaa käyttöön kaupungin kouluverkossa laajemminkin.  Tärkeä osa opetushenkilöstön motivointia on kannustaminen omiin kokeiluihin. 

Yhteisöllisessä oppilashuollossa kuraattori ja psykologi kiinteämmin mukaan koulun arkeen

Kouluissa toivottaisiin erityisesti enemmän resursseja yhteisölliseen oppilashuoltoon. Vastaanottotoiminnan asemesta kuraattorin ja psykologin työ tulisi nivoa osaksi kouluyhteisön arkea.

Yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä seurataan ja kehitetään kouluyhteisön ja oppilasryhmien hyvinvointia. Yhteisöllisten toimintatapojen kehittämisessä tehdään yhteistyötä oppilaiden, huoltajien sekä sosiaaliviranomaisten ja nuorisotyöntekijöiden kanssa. Tarvitaan riittävästi aikuisia ja erilaisia osaajia.

Myös vanhempia tarvitaan – ja oppilaita!

Huoltajien osallisuus ja kuulluksi tuleminen on erottamaton osa yhteisöllistä oppilashuoltoa. Vanhempien osallisuutta lisäämällä edistetään myös ongelmien ennaltaehkäisyä. Vanhempien kanssa pitäisi puhua enemmänkin kouluyhteisön hyvinvoinnista ja siitä, miten koulu ja koti yhdessä voivat sitä edistää.

Myös opettajat tarvitsevat enemmän valmiuksia ongelmien ennaltaehkäisyyn. Kodin ja koulun toimivalla yhteistyöllä voidaan esimerkiksi vähentää kiusaamista ja saada tarkempaa tietoa häiriökäyttäytymiseen liittyvistä seikoista.

Myös oppilailla on oikeus oman työnsä suunnittelemiseen ja omien tarpeidensa mukaiseen opetukseen. Jokainen oppija on erilainen. Opetusryhmät pitäisi suunnitella lasten tarpeiden mukaan ja opetusresurssit tulisi kohdentaa tarpeiden mukaisesti.

Päätöksenteossa arvostettava vanhempien panosta ja oppilaiden kuulemista 

Esimerkiksi vaalikoneissa esitetty kysymys siitä, pitääkö erityislapset ottaa mukaan yleisopetukseen vai tarvitaanko erityisluokkia, on tarpeeton. Tarvitaan sekä inkluusiota eli erityisoppilaiden ottamista mukaan yleisopetukseen että erityisluokkia ja -kouluja – kunkin oppijan tarpeiden mukaan.

Vanhempien panosta ja oppilaiden kuulemista on arvostettava myös poliittisessa päätöksenteossa. Vaikka vanhempien reaktiot saattavat välillä olla ylimitoitettujakin, ne perustuvat huoleen oman lapsen koulunkäynnin onnistumisessa ja ansaitsevat vastauksen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset