Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Millaista stadia tehdään seuraavat neljä vuotta?

Helsingin kaupungin tulot eivät riitä ensi vuonnakaan kattamaan menoja – eivätkä ole sitten 2000-luvun alun riittäneet. Kaupunki velkaantuu. Nykymenolla kaupungin velkataakka on vuonna 2015 suurin piirtein tuplaantunut nykytilanteeseen (nyt 2100 euroa/asukas) verrattuna. Vaikka korkotaso on tällä hetkellä alhainen, pelkkiä korkomenoja maksetaan siinä vaiheessa jo yli 33 miljoonaa euroa vuodessa.

Seuraavien neljän vuoden aikana on suunta saatava kääntymään. Jos velkaa ei haluta kasvattaa, on käytettävissä kaksi vaihtoehtoa: lisätä tuloja tai vähentää menoja.

Kaupunki voi lisätä tulojaan korottamalla veroprosenttia tai perimiään maksuja - tai harjoittamalla järkevämpää elinkeinopolitiikkaa.

Pelkkä veroprosentin korottaminen on lyhytaikaisesti lämmittävä keino - seuraavana vuonna olisi edessä uusi korotustarve. Lisäksi verojen korotuksella vähennetään kotitalouksien ja yritysten käytettävissä olevia tuloja ja heikennetään jo ennestään tahmeasti toimivaa taloutta.

Uusien maksujen periminen on yleinen keino lisätä kaupungin tuloja, mutta sekin vähentää kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja ja ostovoimaa. On hyvä, että käytetyistä palveluista peritään kuitenkin kohtuullinen maksu. Tuntuu hämmästyttävältä, että vihreät ja vasemmisto ehdottavat terveyskeskusmaksun poistoa juuri nyt, kun pitäisi nimenomaan saada kaupungin talous kuntoon. Kaupunkilaiset ovat päättäjiä viisaampia: kaupunkilaisten enemmistö ei kannata maksun poistamista. Maksu ei lisää eriarvoisuutta, koska kaupunkilainen maksaa terveyskeskusmaksuna vuodessa enintään 41,40 euroa - tämän jälkeen käynnit ovat maksuttomia. Vähävaraisimpien ei tarvitse maksaa tätäkään.

Kolme miljoonaa euroa vuodessa ei ole kaupungin yli 4 miljardin euron budjetissa iso summa, mutta osoittaa huonoa arvostelukykyä luopua tästä maksusta, kun pitäisi pikemminkin keksiä, mistä rahaa saadaan lisää.

Pitkäjänteinen keino lisätä tuloja on harjoittaa yrittäjyyttä ja työllistämistä edistävää elinkeinopolitiikkaa.  Tarvitsemme kaupunkiin yrityksiä, jotka pystyvät työllistämään kaupunkilaisia. Menestyvät suomalaiset ja Suomeen veroa maksavat yritykset ja heidän työllistämänsä ihmiset maksavat enemmän veroja. Pk-yritysten merkitystä ei voi liikaa korostaa. Tänä vuonna työllistämisvastuu on siirtynyt yhä enemmän pk-yrityksille: Suomen 600 suurinta yritystä työllistää enemmän työntekijöitä ulkomailla kuin kotimaassa.

Hyvää elinkeinopolitiikkaa on esimerkiksi uusien alueiden kaavoittaminen niin, että siellä on monipuolisesti sijaa erilaisille yrityksille - myös teollisuudelle. Kauppakeskuksia rakennettaessa on pidettävä jäitä hatussa: on tärkeää, että palvelut ovat muidenkin kuin omalla autolla liikkuvien saavutettavissa. Tämä on väestön vanhetessa aivan erityisen tärkeää. Siksi on huolehdittava siitä, että myös pienet myymälät säilyvät. Kaupunkitilan käytön on oltava kohtuullisesti hinnoiteltua ja lupabyrokratian mahdollisimman kevyttä. Venäläisten matkailijoiden ostovoimaa ei ole kaupungissa hyödynnetty vielä lähimainkaan riittävällä tavalla. Tässä vain muutamia esimerkkejä. Päätöksenteossa pitää ylipäänsä pohtia yritysvaikutuksia.

Hyvään elinkeinopolitiikkaan kuuluu myös kaupungin palvelustrategian laatiminen. On laskettava kunnan oman toiminnan kulut, jotta pystytään vertailemaan asiallisin perustein kunnan palvelutarjonnan ja yksityisen tarjonnan kustannuksia. Palvelujen ulkoistaminen ei sellaisenaan tee autuaaksi. Kaikkein hölmöintä on siirtyä kunnan monopolista muutaman suuren tarjoajan markkinoihin. Pk-yritykset tuovat kilpailutuksiin yllätyksellisyyttä, jota tarvitaan, jotta kilpailuttamalla voidaan saada pitkällä aikavälillä kustannussäästöjä. Vähiten byrokratiaa liittyy palvelusetelien käyttöön, ja niiden käyttö pitäisikin moninkertaistaa.

Palvelujen leikkaaminen ottaa aina koville, mutta se jää velkaantumisen syventyessä ainoaksi vaihtoehdoksi, jos emme onnistu yhdistämään kunnan omia ja yksityisen sektorin tarjoamia palveluja kustannustehokkaalla tavalla. Sosiaali- ja terveyspalvelujen organisoiminen kustannustehokkaalla mutta samalla ihmisarvoisella tavalla on vanhusten määrän kasvaessa erityisen tärkeää, koska niiden osuus on kaupungin budjetista noin puolet.

Ehdokkaat kertovat mielellään, mihin kaikkeen kaupungissa pitäisi käyttää lisää rahaa. Seuraavien neljän vuoden aikana huomattavasti isompi kysymys on se, millä tämä kaikki jo olemassa oleva hyvä pystytään rahoittamaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Lisää Guggenhaimia ym. vastaavaa ja muu maa maksaa...
Elämää on MYÖS kehä-3:n ulkopuolella!
Ketä kiinostaa onko Helsingissä joka korttelissa terveys-asema kun "böndellä" välimatkat voi olla 200 km (esim. lapissa)?
Synnyttävät äidit "porsii" taksiin mutta tsadissa on tärkeintä nyrjähtäneen nilkan teippaus...

Käyttäjän pia1 kuva
Pia Pakarinen

Tottakai elämää on kehä-3:n ulkopuolella, olen asunut siellä joskus itsekin. Helsingissä voi korttelissa asua sen verran ihmisiä kuin "böndellä" isolla alueella. Synnytyssairaalan valmiuksia ei voi olla ihan joka kulmalla. Kunnallistalouden haasteet ovatkin vielä suuremmat Suomen harvaanasutuilla alueilla. Onnea matkaan myös kaikille niille, jotka tekevät kunnallispolitiikkaa siellä!

Käyttäjän pia1 kuva
Pia Pakarinen

Tällä hetkellä haasteena onkin, onko Helsingillä rahaa uusien alueiden rakentamiseen. Jos ylipäänsä johonkin on, niin siihen pitää olla. Hallinnossa on kiistatta karsimisen varaa. Kulttuurikeskus Caisa tekee hyvää työtä, en olisi sitä lopettamassa. Helsingin Energian osalta pitää olla tarkkana sen suhteen, että emme hirttäydy liian kalliisiin päästörajoituksiin. Suomeen tarvitaan työkykyisiä ja työhaluisia ulkomaalaisia. Luomuruokaa ei pidä ostaa ideologisista vaan terveyssyistä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset