Pia Pakarinen on töissä Helsingille ja helsinkiläisille.

Monipuoluejärjestelmä on hieno asia

Lähdin 8 vuotta sitten aivan pystymetsästä kunnallispolitiikkaan. Ensimmäiset vaalini menivät niin hyvin, että pääsin kärkipään varavaltuutetuksi ja puheenjohtajaksi opetuslautakunnan suomenkieliseen jaostoon. Se oli unelmapaikka, koska olin kiinnostunut nimenomaan opetusasioista.

Lautakuntakausi alkoi isoilla päätöksillä, sillä jo toiseen kokoukseen tuotiin esitys koulujen lakkautuksista. Tuntui kerrassaan vastuuttomalta ruveta tekemään näin isoja päätöksiä kouluista, joista en tiennyt mitään. Kun en keksinyt muutakaan tapaa perehtyä asioihin paremmin, sovin käynnit listalla olleisiin kouluihin. Tapasimme opetuslautakunnan eri kokoonpanoissa rehtoreita, opettajia, johtokuntia, vanhempia, oppilaita.

Paikan päällä asiat näyttivät usein huomattavan erilaisilta kuin paperilla. Kapasiteettilaskelmat ja väestöennusteet – jotka eivät näin jälkikäteen arvioituina pitäneet kaikilla alueilla aivan paikkansa – eivät kerro koko kuvaa koulujen tilanteesta.

Hyvin nopeasti piti ymmärtää, että kunnallispolitiikassa ei kilauteta Jyrkille. Piti ymmärtää, että Kokoomuksen koulutuspolitiikkaa tekee Helsingissä nimenomaan opetuslautakunnan ja suomenkielisen jaoston kokoomusryhmä, ja minä olen siitä erityisessä vastuussa.

Toisissa vaaleissa pääsin kaupunginvaltuustoon ja mielestäni kaupungin parhaaseen luottamuspaikkaan: sekä opetuslautakunnan että suomenkielisen jaoston puheenjohtajaksi.

Jälleen oli edessä parikin kierrosta kouluverkkotarkastelua. Jatkoin samalla tyylillä kuin ensimmäisellä kaudellakin, ilman että lautakunnan koulukierroksista olisi sen enempää meteliä julkisuudessa pidetty. Siksi olinkin enemmän kuin yllättynyt, kun Ylioppilasteatteri noteerasi paneutumiseni asioihin näytelmässä Valtuusto III – Uusi etulinja. Sekä nauroin että kyynelehdin, kun ensi-illassa minua esittänyt näyttelijä luki blogistani lakkautuslistan kohtaloon liittynyttä pohdintaani. Sen hienompaa tunnustusta ei voi omalle työlleen saada, etenkin kun näytelmässä ei muutoin poliitikoille juuri kiitosta annettu.  

Kunnallispolitiikkaan voi pätevöityä vain kunnallispolitiikkaa tekemällä. Oma tekemiseni on ollut erityisesti jalkautumista. Olen käynyt ainakin sadalla helsinkiläisellä koululla, joillakin useita kertoja. Usein menen muutenkin mieluummin paikan päälle keskustelemaan kuin lukisin pelkkää esityslistaa. Helsingin elinkeinopolitiikan suhteen olen päivätyössäni niin nyrkit savessa, että osaan lukea rivien välitkin.

Mitä koulujen lakkautuksiin tulee, opetuslautakuntaa arvosteltiin jossain vaiheessa julkisuudessakin siitä, että lakkautuksia ei tehty siinä määrin kuin ehdotettiin. ”Ei seiniin vaan opetukseen”, oli tuttu mantra. Kun nyt katson tilannetta 8 vuotta myöhemmin, voin todeta, että olisimme kohta melkoisissa ongelmissa, jos olisimme lakkautuslistat hyväksyneet. Esimerkiksi Punavuoressa sijaitseva Snellmanin ala-aste oli pariin otteeseen listalla – nyt se on täynnä. Mistä saisimme tähän hätään koulun Etelä-Helsinkiin, jos se olisi lakkautettu? Monella muulla alueella päiväkoti-ikäisten määrä on nyt tapissa ja nämä ikäluokat siirtyvät kohta kouluun.

Toki lautakunta on tehnyt joitakin huonojakin päätöksiä, mutta olen iloinen siitä, että isot kouluverkkoratkaisut ovat menneet oikein. Hyvä saavutus on ollut sekin, että iltapäivätoiminnan paikat on viimein saatu kaikille halukkaille 1-2 -luokkaisille.

Politiikka on yhteistyötä. Se on yhteistyötä oman puolueen valtuutettujen mutta myös muiden puolueen valtuutettujen ja lautakuntien jäsenten kanssa. Asiat saattavat riidellä, mutta ihmisten ei pidä riidellä. Olen tutustunut kunnallispolitiikassa pääsääntöisesti hyviin ihmisiin, jotka pyrkivät kaupunkilaisten kannalta hyviin tavoitteisiin. Näkemykset siitä, mitkä ovat hyviä tavoitteita, tosin vaihtelevat.

Lähtiessäni politiikkaan olin musta-valkoinen ja minulla oli varma mielipide joka asiaan. Politiikassa melkeinpä mielenkiintoisinta on ollut havaita, että vain harva asia on musta-valkoinen ja ettei ole niin yksinkertaista asiaa, etteikö joku olisi siitä täysin eri mieltä. Ja usein kaikki ovat jossain määrin oikeassa. Monipuoluejärjestelmä on hieno asia. Usein paras vastaus löytyy harmaan eri sävyistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän SeppoHonkanen kuva
Seppo Honkanen

Hieno monipuoluejärjestelmä lautakuntineen onkin tuottanut kauneimmat kukkasensa erityisesti juuri kaupunkisuunnittelun alalla. Helsinkiläisten on syytä olla ylpeitä maailman demokraattisimmasta keskustasta, esim. Finlandiatalon ja Foorumin välisestä alueesta.

Mainittujen talojen lisäksi siellä komeilevat Kansallismuseo, Eduskuntatalo, Pikkuparlamentti, Musiikkitalo, Kiasma, Sanomatalo, Lasipalatsi, Kampin keskus ja Hiljaisuuden kirnu. Läsnä ovat kaikki yhteiskuntamme tärkeimmät instituutiot.

Sanotaan, että kaupunkilaiset saavat sellaisen ympäristön jonka ansaitsevat. Vain todellinen demokratia voi saada aikaan tällaisen ainutlaatuisen kimpun eri tyylisuuntien kukkasia. Lisääkin on tulossa, esimerkiksi keskustakirjasto. Sattumaa tai ei, sitten onkin talo joka puolueelle.

Aluetta voi verrata empirekeskustaan, joka toteutettiin tsaarin ukaasilla vierasmaalaisen arkkitehdin toimesta. Sinänsä komea alue edustaa ikävästi vain yhden tyylisuunnan mahtipontisuutta, se on aikakautensa vernakulääri kuva. Se ei tee samalla tavalla iloiseksi kuin monipuoluejärjestelmään perustuvalla demokraattisella päätöksenteolla aikaansaatu rakennusten kukkakirjo.

Käyttäjän pia1 kuva
Pia Pakarinen

Kaupunkikuvan kirjavuudesta olen samaa mieltä. Kun on ylittämässä tietä Lasipalatsin edessä ja kääntyy koroillaan 360 astetta, näkyy karmea tyylien sekamelska, Kiasma kaikkein kauheimpana. Kun olen tätä ihmetellyt, olen saanut kuulla, että tämä on kaupunkikuvan kerrostuneisuutta, joka on kaupunkisuunnittelumielessä hyvä asia. Itse pidän sitä kyllä tyylittömänä.

Käyttäjän SeppoHonkanen kuva
Seppo Honkanen

Bravo Pia! Olet juuri läpäissyt parodiatestin.

Kiasmasta en voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä, se on keskustan rumin talo, etenkin Mannerheimintien sivu.
Rumuus arkkitehtuurissa ei kuitenkaan johdu tyylisuunnasta, on olemassa sekä hyvää että rumaa jugendia, rumaa ja kaunista funkkista, modernia...etc.
Kiasma edustaa eiminkään tyylisuunnan keskinkertaista teollisuusrakentamista, sen paikka olisi Tattarisuolla.

Miten korkeita piikkareita muuten käytät, kun niillä pystyy pyörähtämään 360 astetta. Ole varovainen. Seppo

Käyttäjän pia1 kuva
Pia Pakarinen

Kiitos ystävällisestä huolenpidostasi Seppo. Korkotaso vaihtelee, mutta minusta on pääsääntöisesti mukava katsella kaupunkisuunnittelua mahdollisimman korkealta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset